Ralfin musiikkiharrastus

Olen vuosien varrella osallistunut erilaisiin orkestereihin: tanssibändeihin, salonkiorkestereihin, kansanmusiikkiyhtyeisiin....

Soitan nykyään enimmäkseen kitaraa, banjoa ja bassoa. Viulu voisi kuitenkin olla luettelossa, koska sen osalta minulla on ollut pisin koulutus, ainakin 8 vuotta... Se on kuitenkin tällä hetkellä ehdottomasti huonoin soittimeni! (Koska en ole juuri tarttunut siihen sen jälkeen).

Tästä ei voi kuitenkaan vetää sellaista johtopäätöstä, että taitoni muissa soittimissa olisi valovuosia parempi. Aloittaessani keikkasoittamisen pikkupoikana n. 1960 viulu oli juuri silloin todella OUT! Siirryin siis rautalankaan. Kitara onkin ollut pitkään vahvin soittimeni. Onneksi olin kiinnostunut kaikenlaisesta musiikista, joten olen sen myötä opetellut muitakin soittimia, kuten kontra/sähköbasso sekä tenoribanjo. Siinä vahvahko peruskoulutukseni viulunsoitossa on onneksi antanut pohjaa paitsi nuottien lukemiseen myös sille, että uusi soitin on ainoastaan haaste, ei este.

Mistä soitto-innostus?

Olen myöhemmässä iässä miettinyt, mistä soittamisen into johtui. Äitini oli veljiensä tapaan kyllä laulanut kuorossa ja soittanut pianoa, mutta perheessäni ei harrastettu musiikkia erityisemmin.

Pyytelin jo pienenä soittimia joululahjaksi. Ensin sain leikkisaksofonin, leikkiksylofonin, nokkahuilun, huuliharpun ja melodikan. Viulun sain ollessani jo koulussa Kokkolassa ja opiskelin noin kuusitoistavuotiaaksi asti viulutaiteilija Anna-Lisa Salovaara-Fordellin johdolla.

Vähitellen ja varsinkin aloitettuani sukututkimusta tajusin, että äitini isoisä Kaarle Hämäläinen oli viulisti ja "ammattimuusikko", kuten myös hänen veljensä Lauri Hämäläinen, joka oli Helsingin Vanhan kirkon urkuri ja mm. Oskar Merikannon soitonopettaja sekä säveltäjä. Laurin tytär Armi oli naimisissa kuuluisan kuoronjohtajan ym. Heikki Klemetin kanssa. Laurin pojanpoika Olli Hämäläinen (taiteilijanimi Olli Häme) oli tunnettu 1950-70-luvulla Olli Hämeen orkesterin johtajana. Isänikin puolelta löytyy "ammattimuusikko": hänen ensimmäisestä avioliitostaan jo ennen syntymääni kuollut veljeni Ragnar oli viulua soittava muusikko, joka muutti Yhdysvaltoihin paremman ansion toivossa.

Liittyisiköhän oma musiikkiharrastukseni siis jotenkin sukuun?

60-luvun soittaminen

Kolmetoistavuotiaana sain joululahjaksi toivomani valkoisen sähkökitaran ja muutaman viikon päästä olin sen kanssa koulubändissä, josta sitten kehittyi Caravan-niminen orkesteri. Orkesterin primus moottorina oli Matts Möller, joka oli laulusolisti ja basisti keikkojemme järjestäjän ohella. Caravan oli varsin suosittu erityisesti ruotsinkielisellä Pohjanmaalla Kokkolasta Kristiinankaupunkiin, mutta esiintymisiä oli paljon myös suomenkielisellä Keski-Pohjanmaalla ja muuallakin 1960-luvulla. Soitimme monipuolista tanssimusiikkia: evergreenejä, lattareita, rautalankaa, jazzia, rokkia. Ns. humppaa emme varmaankaan soittaneet ollenkaan, koska sitä ei siihen aikaan pyydettykään, muita jatsahtavia fokseja kyllä. Tangoja, valsseja, jenkkaa ja polkkaa emme mitenkään tyrkyttäneet, mutta soitimme tilanteen mukaan. Täytyy sanoa, että Caravanista löytyi joustoa ja erittäin paljon taitoakin. Soittimia oli paljon enemmän kuin soittajia!

Lähdettyäni opiskelemaan Helsinkiin 1964 Hankeniin eli ruotsinkieliseen kauppakorkeakouluun, otin siinä sivussa kitaratunteja Ingmar Englundilta, joka oli sen ajan ykköskitaristeja ja esiintyi mm. Niilo Tarvajärven aamukahvitilaisuuksissa radiossa. Opetus oli erittäin hyödyllistä ja monipuolisti taitojani ja pääsin sitä kautta ensin radio- ja myöhemmin TV-hommiinkin. Soittelin silloin satunnaisesti erilaisissa bändeissä huvikseni ja mahdollisesti opiskeluni rahoittamiseksikin. Tutustuin silloin moniin aikaisempien ja myöhempien vuosien kotimaan "megatähtiin" ja soittelin heidän kanssaan.

Vähän myöhemmin

Siirryttyäni työelämään soitto loppui muutamiksi vuosiksi. Tultuani Nokialle 1969 aloin harrastusmielessä soittaa kansanmusiikkia Pentti "Karin isä" Peitsamon johtamassa Nokian Musikantit-yhtyeessä, joka toimi yhdessä Nokialaiset-nimisen viihdekuoron kanssa. Kuoron johtajana oli Rainer Lehtinen, joka toimi samaan aikaan myös Nokian Työväen Mieskuoron johtajana.Tuolloin tuli kierrettyä useita kertoja Kaustisten musiikkijuhlat, Sata-Häme Soi ja muita tilaisuuksia. Tässä yhteydessä soitin ensin kitaraa ja myöhemmin kontrabassoa, joka oli uusi soitin, jonka kuitenkin opin hallitsemaan (toivottavasti) riittävällä tavalla. Pohjallahan oli viulun- ja kitaransoitto, jotka molemmat antavat eväitä bassonsoittoon.

Pikkusormen annettuani lähes koko käsi ryöstäytyi hetkeksi musiikkitouhuihin, vaikka yhä vaativammat työtehtävät asettivat rajoituksia. Vaimoni Armin Raili- tädin miehellä Lasse Peuramäellä oli yhtye, johon hän pyysi mukaan kun hääjuhlissamme kuuli, että soitin kitaraa. Soitin tätä soitinta ja tarvittaessa sähköbassoa kymmenkunta vuotta 70-luvulla Lassen ja myös muissa bändeissä silloin kun se oli työni kannalta mahdollista. Työtehtävät talousjohtajana ja sitten myöhemmin paperitehtaan johtajana alkoivat kuitenkin olla sellaiset, ettei oikein minkäänlaisiin harrastuksiin ollut mahdollisuuksia.

Vielä vähän myöhemmin

Vasta eläkkeelle jäätyäni minulla on ollut paremmin aikaa soittoharrastukselle(kin). Osallistun "muiden kiireiden" takia kuitenkin vain Seminola-orkesterin toimintaan noin 1999 alkaen.

Orkesteri on erikoistunut 1920-, 1930- ja 1940-lukujen populaarimusiikin esittämiseen alkuperäisin sovituksin ja mahdollisuuksien mukaan myös sen aikaisilla soittimilla. Siihen minut pyysi mukaan Risto Uusimaa, jonka kanssa soittelin aikoinaan mm. Lasse Peuramäen yhtyeessä. Risto on pitkään harrastanut vanhan populaarimusiikin keräilyä: levyt ja nuotit sekä tietoja säveltäjistä ja esittäjistä. Sitten hän perusti Seminolan soittamaan varsin runsaaksi kertynyttä alkuperäistä sovitusmateriaalia.

Seminolassa soittaa sovitusten edellyttämä miehistö, tavallisesti noin 8-15, joissakin sovituksissa enemmän. Mukana on erittäin hyvätasoisia kokeneita harrastajia ja myös asiasta kiinnostuneita ammattimuusikkoja.

Käy katsomassa ja kuuntelemassa Seminolaa klikkaamalla tätä linkkiä: http://www.myspace.com/seminolaorkesteri.

Kolme kitaraa

Alla olevissa kuvissa ovat tämänhetkiset kitarani.

	Gibson ES-345TD Stereo, vuosimalli sattuu välille 1973-75. Tällä olen soittanut lähinnä tanssimusiikkia 1970- ja 1980-luvulla. Sen jälkeen se on ollut vain satunnaisessa käytössä ja on edelleen erittäin loistavassa soittokunnossa. Tällaiset Gibsonit ovat nyt haluttua keräilytavaraa mutta myös arvostettuja käyttösoittimia. Harmikseni en voi käyttää tätä kitaraa nykyisessä harrastuksessani, Seminola-orkesterissa, koska sen esittämien kappaleiden tulkinnassa tämä kitara on vähintään 30 vuotta liian nuori "soundiltaan", ulkomuodoltaan ja mikrofoneineen.
	Levin Royal on vuodelta 1941 ja on vähän soitettu loistoyksilö, jonka hankin joulukuussa 2006 Ruotsista. Syynä oli se, että Seminola-orkesteri, jossa nyt harrastan vanhaa populaarimusiikka 1920-1940-luvuilta pyrkii esittämään musiikkia alkuperäisin sovituksin ja mahdollisuuksien mukaan soittimilla, joissa on sen ajan sointi ja ulkonäkö. Soitin aikaisemmin lainatulla Munckersin orkesterikitaralla, mutta se ei ollut laadultaan aivan tyydyttävä. Levin-kitarat ovat varsin laadukkaita ja vanhat yksilöt ovat Gibsonin tapaan nykyään keräilijöiden suosiossa. Tämä ostamani kitara on erittäin voimakasääninen ja loistavassa soittokunnossa. Sitä voi tämäntapaisessa akustisessa orkesterissa soittaa ilman vahvistintakin, mutta kaiken varalta minulla on käytössä minimaalinen vahvistin. Soittamamme musiikki 1920- ja 1930-luvun alkupuolelta on sovitettu pääosin banjosäestykselle ja sen jälkeen kitarasäestykselle. Siihen aikaan ruvettiin jo käyttämään kitaravahvistimia, joten sen käyttö sen aikaisissa kappaleissa ei ole "vääräoppista". Kitarassa on sekä kaula- että tallamikrofoni, jotka on jälkeenpäin lisätty, todennäköisesti joskus 1940-luvun puolivälissä.
	di Giorgio Autor 3 brasilialainen klassinen kitara on vuodelta 1972. Sekin on laatukitara ja erinomaisessa soittokunnossa. Sen hankin ko. vuonna kun innostuin (taas) klassisesta kitaransoitosta. Klassisten kappaleiden lisäksi opettelin soittamaan "kevyttäkin" musiikkia siten, että samanaikaisesti melodian kanssa soitan soinnut klassisen musiikin tapaan. Tällä tekniikalla sujuvat melko vaivattomasti "ex tempore" lähes mitkä tahansa "kevyen muusiikin" kappaleet, kunhan melodia ja pääasiallinen sointukulku on jotenkuten tuttu. Eri asia on tietenkin sellaiset kappaleet, jotka soittoteknisesti ovat vaikeita. Niitähän on harjoiteltava ja voi olla ettei niitä koskaan saa soittokuntoon!

Löysin eBaysta juuri tämän saman vuosikerran ja mallin luonnehdinnan: Extremely rare in this state all hand made Di Giorgio Autor 3 guitar from 1972, signed in real by R Digiorgio. Unique guitar used at that era by known brazilian guitarists for Bossa Nova like J.Gilberto. Top is solid pine back and sides solid brazilian rosewood. Exception work by the luthier for a very sweet sound. Look or hear for old recording by J.Gilberto to get an idea. You get even photos of him playing this special model due to its distinctive headstock.

Takaisin etusivulle